Nämä ovat ensiaskeleeni näillä sivuilla, joille tulla tupsahdin ihan vahingossa. Tarkoitukseni oli tänään mennä kävelylle... sataa vettä, siivota - sitä ehtii aina myöhemminkin, laikotella - no tämä on varmaan sitä.

Miksi olen kahvimummu? Kun päädyin vahingossa näille sivuille, niin ennenkuin ehdin ajatella asiaa loppuun asti, niin huomasinkin jo olevani rekisteröitymässä sivuille. Käyttäjätunnuksen luominen ei ollutkaan helppoa, 30. nimivaihtoehdon jälkeen päätin keittää kahvit... katselin tuossa seinälläni olevia lapsenlapseni kuvia ja siinä se... olen sitten kahvimummu.

Mummu olenkin jo kolmeen kertaan, iänkin puolesta sovin mummuksi, olen menossa puolivälissä kohti 60 ikävuotta. Iän puolesta 50 ja 60 välissä, sielultani nuori likka.

Mietin tuossa mitähän tänne voisi kirjoittaa, mutta en keksinyt sitä, joten kirjotan vain mitä mieleen tulee. Ketä nämä kirjoitukseni sitten kiinnostaisi, sitä en keksinyt, mutta kirjotan nyt vain kirjoittamisenhalustani.

Ehkä minun kuuluu esitellä itseni, iän jo tiedättekin. Asun yksin täällä tällähetkellä sateisessa pääkaupungiseudulla. Olen eronnut, niinkuin Suomessa niin moni muukin. Erostani on jo monta vuotta ja sen jälkeen olen asunut yksin, käyn töissä ja työ vie paljon ajastani ja energiastani. Lemmikkieläimestäkin haaveilen aina silloin tällöin, lähinnä koirasta, jonka kanssa olisi kivaa kävellä luonnossa, meren rannalla ja metsissä. Nuuskien luonnon tuoksuja ja ihaillen Suomen niin kaunista luontoa. Mutta... se ei olisi reilua koiraa kohtaan, ei minulla ole riittävästi aikaa koiralle. Ja yksi suuri syy on se,että yksin asuessani minusta on tullut hyvin itsekäs. Kun olen vapaalla voi suunnitella omat menot ja tekemiset itse. Voi lähteä minne vain ilman, että pitää miettiä toisen tarpeita, koiran tai ihmisen. Niin, taidan olla jo itsekäs ihminen. Myös ikäni vaikuttaa tähän, koirat elävät kuitenkin aika pitkän elämän, mitä sille sitten tapahtuisi, jos sairastuisin tai kuolisin, en tiedä, ehkä elän 100 vuotiaaksi terveenä ja sinä aikana ehtisin kasvattaa monta koiraa, kuka tietää.... niin nämä on vain tekosyitä olla hankkimatta koiraa. Vaikka minä niin niin paljon rakastankin koiria, sieluun ihan sattuu kun ajattelen miten mukavaa olisi omistaa koira.

Eroista, petetyistä ja pettäjistä on täällä varmaan kirjoiteltu niin paljon ettei minun kannata enää sitä aihetta paljon käsitellä. Kerron vain olevani eronnut, se petetty, haavoitettu ja sielu rikki revitty, mutta haavat eivät enää vuoda pelkkää verta, itkekään en enää joka päivä, mutta sen verran se on vaikuttanut etten ole uutta miestä elämääni löytänyt, etsinyt tai saanut. En halua ottaa riskiä, että minua satutetaan uudelleen.

Nyt lopetan kirjoitukseni, sillä olen intoa täynnä päästä lukemaan mitä te muut olette täällä kirjoitelleet. Mukavaa tätä päivää kaikille.